tiistai, heinäkuu 07, 2009

Voimaa kuin pienessä kylässä (Visun Voima)

Visun Voima













Toukokuun lopulla meillä oli kunnia vierailla Visun Voiman kuntosalilla Visuvedellä. http://www.02.fi/kartta-haku/FI/visuvesi Visuvesi osuu kartalla komialle paikkaa Ruoveden ja Virtojen väliin tielle numero 66.

Tapasimme Visuveden kirkonkylällä kuntosalin edessä Rami Pekkasen ja Jouni Nesteen, paikalliset kuntosalin puuhamiehet, joiden leveille hartioille kylän kuntoa on lähdetty rakentamaan. He esittelivät meille Visun Voiman kuntosalin historian alkaen rakennuksen kellarista, jossa rautoja on liikuteltu useamman vuoden ajan ennen kuin harrastus näki todellisen päivänvalon, kirjaimellisesti. Epäilemättä tuo innostus, joka lähti liikkeelle kolkosta kellarista, antaa edelleenkin potkua jokapäiväiseen toimintaan Visussa. Aika moni meistäkin varmaan muistaa nuo ensimmäiset ”kuntosalit”, joissa tehtiin penkkiä pipo päassä ja rehkittiin hyvällä asenteella olosuhteista piittaamatta. Tänään Visun Voima toimii yläkerran vähintään kuusi kertaa suuremmissa tiloissa ja välineistä ei ole puutetta.

VVV - Visun Voiman visio



















Visun Voiman kuntosali on siis kehittynyt ja parantunut jatkuvasti mutta tämän tarina todellinen viesti ei ole itse kuntosali vaan visio kuntosalin taustalla...

Visio: Lähentää Visuveden kylän asukkaita ja tarjota paikka missä kyläläiset ja kesävieraat voivat harrastaa ja sitä kautta tiivistää yhteishenkeä. Tavoitteena siis periaatteessa todistaa sanonta ”voimaa kuin pienessä kylässä” todeksi.

Toimintaperiaate: Kaikki ovat tervetulleita. Ei erillisiä harjoitusaikoja bodareille, eläkeläisille, nuorille, vaan kaikki treenaavat samaan aikaan. Tapahtumia, pelivuoroja, grillijuhlia ym. touhua.

”Business”: Visuveden Voima kuntosali pyörii talkootyöllä ja vision antaman energialla. Käyttäjiltä peritään päätähuimaava 20 Euron VUOSImaksu. Se on tarkoituksella mahdollisimman edullinen, sillä kuntoilua ja kyläläisten yhdessäoloa pidetään Visun Voiman salilla jokamiehenoikeutena.

Mitä taas opittiin?

Rami ja Jouni kutsuivat meitä pitämään esitysta ja workshoppia vastuskumien käytöstä syksyllä -09. Heillä on halu oppia uusia juttuja ja he näkevät vastuskumit erinomaisena harjoitusvälineenä kuntosalin kävijöille. Täytyy kuitenkin sanoa, että todellinen oppi ja positiivinen muutos perustuu Visuveden Voiman puuhamiesten esimerkkiin ja epäitsekkääseen visioon. Kun taustalla on vahva halu auttaa muita, niin välineeksi sopii mikä tahansa.















Mikä on se juttu, joka motivoi sinut touhuamaan ja käyttämään lahjojasi ja oppimaasi muiden hyväksi?

Tommi



















PS: Ruovesi-leden juttu Visun Voimasta ja mm. Discover Movementin vierailusta

0 kommenttia: