torstai, tammikuu 07, 2010

2010 Rima nousee... Anna suuntaa, pliis!


Viime vuodet ovat olleet hyvin mielenkiintoista ja vallankumouksellista aikaa fyysisen harjoittelun saleilla ja kentillä. Tieto ihmisliikkeestä on lisääntynyt nopeasti ja uusia merkittäviä löydöksiä on tehty niin tieteellisissä tutkimuksissa kuin käytännön kokemuksien kautta.

Toiminta- ja suorituskyvyn parissa aktiivisesti toimivat valmentajat, trainerit, fysioterapeutit, ohjaajat/opettajat ja muut liikunnasta kiinnostuneet ammattiryhmät sekä harrastajat elävät mielenkiintoista, mutta haastavaa aikaa. Oman uteliaisuuden ja oppimishalun ylläpitäminen on elinehto enemmän kuin kenties koskaan ennen.

Kymmenisen vuotta Yhdysvaltojen päätyä tarkastelleena voin sanoa, että harjoittelukulttuurin ja –filosofian muutokset ovat olleet täällä tietyllä tavalla dramaattisia. Kaukana ovat ne ajat, jolloin aktiivinen opiskelu oli ohi koulunpenkiltä viimeistä kertaa lähdettäessä. Nyt “tutkinto” tarkoittaa lähinnä todistusta siitä, että on “opittu opiskelemaan”.

Toisaalta tiedon määrän kasvaminen ei aina tarkoita tiedon laadun paranemista. Oikean, luotettavan lähteen löytaminen vie aikaa huolimatta googlen maailmanvalloituksesta. Huolimatta informaation eksponentiaalisesta kasvusta ja saatavuudesta kylmästä bittiavaruudesta, monet oman ammattinikin edustajat suuntaavat tiedonhakunsa yksilöihin, mentoreihin. Nämä ovat henkilöitä, joihin on tiivistynyt vuosien saatossa runsaasti kyseisen ammatin relevanttia tietoa ja kokemusta

Itse olen pyrkinyt keräämään ihmisliikkeen aarteita omilta “opettajiltani”, joihin olen oppinut luottamaan ja joiden menetelmät kestävät tarkastelun niin tieteen kuin käytännönkin näkökulmasta. Tämän “kisällinä” olemisen kautta olen myös kirjoitellut tätä blogia omaa oppimistani reflektoiden. Kiitos sinulle suuresti tämän blogin aktiivisesta lukemista!
Lukijoita on ajan mittaan liittynyt kohtuullisen runsas määrä ja useimmat teistä (google-analyysin mukaan) näyttävät sitä melko ahkerasti silmäilevänkin.

Näin vuoden alussa kuulisin mielelläni suuntamerkkejä suoraan sinulta. Miltä näyttää oma uusi vuotesi tässä vaiheessa? Mistä aiheista haluaisit oppia ja keskustella lisää?

Sivun reunassa on kolme kyselyä, johon toivoisin sinun vastaavan. Puolueettoman arviointini mukaan kyselyyn vastaaminen kestää maksimissaan minuutin. Voit valita monta vaihtoehtoa mutta suunnan arvioimiseksi minua helpottaa, jos et valitse kaikkia.

Pyydän, että jättäisit puumerkkisi kyselyihin ja ylimääräiset kommentit kirjoituksen alle olisivat tietysti mahtava lahja.

Kiitos vilpittömästi toiminnallinenharjoittelu.com blogin lukemisesta!

Tommi

PS: Ehdotan, että kaikki alamme harrastaa parkouria vuonna 2010. Tälla videolla parkouria noin 80 vuotta sitten.

5 kommenttia:

Tommi Paavola kirjoitti...

Suomen Parkour Ry

http://www.parkour.fi

Anonyymi kirjoitti...

Olisi mahtavaa lukea lisää juttuja liikkuvuudesta sekä voimaperäisestä liikuvuudesta. Juttu suomalaisten jäykästä lantiosta oli mahtava!

Aleksi kirjoitti...

Hyvä lähestymistapa, hyvä Tommi! Sellainen mikä on itseä kiinnostanut ja aiheuttaa jatkuvaa "kutinaa" on kimmoisuuden kehittäminen sitten kun mennään oikeasti syvälle sitä itteään. Koulutukset ja artikkelit mihin olen törmännyt omissa tutkimuksissa ovat lähes poikkeuksetta pintaraapaisua. Lähinnä kaipaisi tietoa mitä sitten, kun nuorilla on tehty jo kaikki valmistava ja pitäisi puhua konkreettisesti senttien lisäämisestä aikuis-iän kynnyksellä.

Anonyymi kirjoitti...

Nuorten urheilijoiden urheilullisuuden kehittäminen kiinnostaa edelleen. Miten ja kuinka motivoida, näistä lisää pls.

Toinen on pienten lasten toiminnallinen harjoittelu. Tästä myös lisää.

Muutoin kiitos loistavista artikkeleistä ja tiedonhalun kasvattamisesta. - juha

Tommi Paavola kirjoitti...

Aleksi, Juha ja kumppanit! Suuret kiitokset kommenteista, ne helpottavat suunnittelua ja toteutusta suuresti!!